1.5.2011

POPSI

Vapuksi ei meillä tehty munkkeja vaan Popseja. Mansikkamäen blogissa törmäsin tähän ihanuuteen ja pakko oli kokeilla. Näitten tekeminen onnistui vieläpä mitä parhaiten pienten lasten kanssa.

AINEKSET:
1 pkt Minttu Domino keksejä (kaksi tuubia siis)
3 rkl vanilja tuorejuustoa

Päälle
Sulatettua tummaa suklaata (vajaa levy)
koristeita

Minä tein popsit näin: Otin kekseistä minttu täytteet erilleen toiseen astiaan. Lapset hakkasivat keksit pakastepusseissa kaulimella hienoksi. Keksijauheen sekaan sekoitettiin minttutäyte sekä tuorejuusto. Massasta pyöriteltiin palleroita. Pallerot laitoin jääkaappiin yön yli vetäytymään (en jaksanut enää alkaa leikkiä suklaan kanssa).

Sulatin kattilassa vajaan levyllisen Fazerin tummaa leivontasuklaata. Otin popsin haarukan päälle ja lusikalla valelin suklaata jääkaappikylmän palleron päälle ja siirsin leivinpaperin päälle. Lapset hoitivat sitten koristelun.

Helppoa ja ERITTÄIN hyvää. On sen verran äkkimakeaa ettei montaa voi yhdellä istumalla syödä.


"Ei pieni puu vielä myrskystä tiedä. Ei pieni puu vielä myrskyä siedä. Ole suojana pienelle iso puu, jotta pienellä juuret vahvistuu"

Tämän päivän askartelu tässä. Kukan tein WC paperia ja punaista elintarvikeväriä hyödyntäen.

Ei kommentteja: