26.1.2011

Laiminlyöty käsityöharrastus

Ei ole meikäläisestä irronnut mitään käsityörintamalla viimeaikoina. Ei vaan ole kiinnostanut. Yliannostus. Eilen sitten pitkästä aikaa pakotin itseni koneiden ääreen. Helppoa ja vaivatonta, se oli mottona. Ensimmäisenä surauttelin joululahjaksi saadusta pellavakankaasta laudeliinan.



Kangasta jäi vielä runsaasti, joten siitä täytyisi jotain vielä keksiä, mutta mitä? Kankaan värjäystäkin täällä pohdin.

Sitten löysin jostain jämäkangasröykkiöstä valkoista flanelia, joten päätin surauttaa itselleni muutaman pesulapun meikkien pesuun jne. Koska valkoiset laput yksistään on tylsiä, ompelin toiselle puolelle coolmaxia, vaippajämiä nekin (näitähän miula riittää vaikka muille jakaa).



Toissa jouluna sain joululahjaksi veljeltäni hänen itse virkkaaman pipon. Se on sen verran kiva pitää päässä, joten rohkaistuin kokeilemaan itse samanmoista pipotinta. Lankana Novitan Tempo, koukun koko 8. Tästä tuli aavistus liian iso, mutta nyt saa tuon alareunan kaksinkerroin ja on sitten otsalta lämpimämpi. Täytyy sanoa et tuo Tempo on aikas kiva lanka pipoon, ei kutita meikäläisen otsaa yhtään, miten lie sitten käyttäytyy pesussa?



Kylläpäs tuli hyvä mieli näistä töistä. Mitähän sitä seuraavaksi ahkeroisi tehdä?

3 kommenttia:

Tiitu kirjoitti...

Laudeliina näyttää hyvältä, en kyllä keksi mihin muuhun voisit kangasta hyödyntää. Liinaksi?


Joskus tosiaan tulee yliannostus käsitöihin ja on pidettävä taukoa tovi jos toinenkin :) Mutta sitten taas maistuu entistä paremmalta!

Hanna kirjoitti...

Ihan totta, pitkästä aikaa tää käsillä tekeminen on ollu nautinnollista ja kivaa! Liinaa minäkin ajattelin tuosta kankaasta, mutta sillon se kyllä pitää värjätä... tai sitten surauttelen vähän pienempiä laudeliinoja ja jos yrittäis jotain painojuttua reunaan... Ideoita oetaan edelleen vastaan!

Lotta kirjoitti...

tee keittiöpyyhkeitä (käsipyyhkeitä siis)