7.1.2010

Omppupiirakkaa


Loppiaisena saatiin harvinaislaatuisia vieraita kyläilylle. Kaapeista ei mitään valmista kahvipöytä herkkua löytynyt, joten kippoihin ja kuppoihin oli tartuttava. Syksyllä pakastin oman omenapuun satoa, nyt pakastetut omenasiivut pääsivät testaukseen.

Alkuperäisen reseptin löysin jostain netin uumenista. Ohjeessa käytettiin kermaa, mutta sitä meillä ei ollut, kerman sijaan piirakkaan laitettiin Flora vanillaa. Tässä ohje tähän herkkuun:

Pohja:
150 g voita
2 munaa
1,5 dl sokeria
5 dl jauhoja

Voi ja sokeri vatkataan vaahdoksi. Sekaan heitetään munat ja jauhot, sitten sekoitetaan. Irtopohjallinen kakkuvuoka voidellaan ja korppujauhoitetaan. Taikina painellaan vuokaan tasaisesti.

Täyte:
2 munaa
2 dl Flora vanillaa (tai kermaa)
500 g maitorahkaa
1,5 dl sokeria (minä käytin desin)
1 tl vaniljasokeria
Ohjeessa oli myös 1 rkl sitruunamehua, tätä en itse laittanut.

Täytteen ainekset sekoitetaan keskenään

Oman maun mukaan omenasiivuja (minun omenat olivat valmiiksi sokeroituja, joten halutessaan niihin voi lisätä sokeria)

Levitä n. 1cm kerros täytettä vuoan pohjalle. Lisää omenasiivut ja kaada niiden päälle loput täytteestä. Paista 175 asteessa, keskitasolla 1 tunti 15 minuuttia. Anna jäähtyä ennen kuin irroitat vuoasta.

NAM!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

maistuis kyllä mullekki !