29.8.2010

Taiteilijan elämää...

Lasten taideteokset pääsivät viimein kehyksiin. Ensin kehyksissä oli lasi suojana, mutta systeemi tipahti välittömästi seinältä, joten nyt lasten luomuksien ympärillä on pelkät kehykset. Tämä onkin näin paljon näppärämpää, kuvien vaihto tapahtuu muutamassa sekunnissa.



Ompelukone valmisti tänään muutaman rukkasparin. Oranssit esikoiselle ja piparikukat keskimmäiselle. Vielä jos yhden parin surauttelisi vanhimmalle likalle.

25.8.2010

Rukkaset tiskillä

Syksy on saapunut kaupunkiin ja sen mukana pienten pyöräilijöiden sormet ovat alkaneet aamuisin palella hoitoon mennessä. Useammassa blogissa näitä onkin jo nähty, joten piti minunkin testata, näitä kyseisiä kankaita kun jostain kumman syystä löytyy kaapeista ja kaappien ulkopuolelta. Eli PUL rukkasia on tullut ommeltua. Kaavaa minulla ei ollut, joten omasta päästä veisteltiin ensin kolme prototyyppiä, jotka olivat täysiä susia, neljännellä kerralla onnistuin.




Kuten kuvasta näkyy ovat rukkaset olleet jo käytössä. Tytöt tykkää näistä kovasti. Ja lisää pitäisi ommella, esikoinen odottaa jo omiaan. Ulkopinta Br-Pul, sisällä mikrofleece ja rukkasen suulla resoria.

23.8.2010

surkeita leffoja

Viime päivinä on tullut katsottua pitkää elävää kuvaa toinen toisensa perään.

Twilight - Epäilys oli kyllä suuri pettimys leffasarjan ensimmäisen osan jälkeen (kakkos osa edelleen näkemättä). Juoni oli kömpelö, eivätkä henkilöt olleet juurikaan kasvaneet sitten ensimmäisestä osasta. Kouluarvosanoilla antaisin tälle 6-

I love you Phillip Morris - tämä jatkoi huonojen leffojen sarjaa. Yritettiinkö tässä olla hauskoja? En tiedä, meni minulta kyllä ohitse. Jos jotain positiivista, niin normaalista poiketen en nukahtanut leffan aikana, muutma hyvä oivallus myös käsikirjoittajilla, tämän vuoksi 6-

Up in the Air - AAAAAAAARGGGGGH. Ei iskenyt niin ei iskenyt. Ainoa positiivinen asia tässä leffassa oli, että kerrankin se oli mies joka sai siipeensä irtosuhteessa ja nainen ei ollutkaan kiltti kotirouva. Arvosanaksi 5 (nukahdin 5 min ennen leffan loppua)

19.8.2010

VaippulitPaippulit

Kummitytölle valmistui kasa taittoimuja. Kankaat ovat bambua ja hamppua.



Ja jottei imut tuntisi oloaan yksinäisiksi, ommeltiin niille seuraksi kasa taskuvaippoja.



Kankaat ovat br pulia ja 1mil pulia. Tein sekä nepillisiä, että tarrallisia. Kyllä nyt kelpaa kummitytön vaippoja vaihdella :)

1.8.2010

Virkattu kännypussi

Sain tällä viikolla uuden puhelimen, Nokialaisen N97:n. Se oli rakkautta ensimmäisellä kosketuksella. Eilen töihin lähtiessäni minulla oli edessä ongelma, miten suojata hieno, uutuuttaan kiiltävä ystäväiseni? Eihän siinä kiireessä ehtinyt muuta, kuin kaivaa eteisen hyllystä lapasen ja sujuauttaa puhelin sen suojiin.

Töiden jälkeen alkoi sitten virkkuukoukku huiskia. Suit sait sukkelaan, ilman mitään ohjeistusta valmistui pussukka, johon tänä aamuna ompelin kiinni vuorikankaan. Lopuksi vielä nappi, ja pussukka oli valmis.



Tuli juuri sopivan kokoinen.



Lankana luonnonvalkoinen seiskaveikka, sisuskankaana kierrätyspuuvillaa (taitaa olla vanhaa lakanaa), nappi löytyi ompelukätköistäni.